Tutkitaan
David Deutchin käsityksen mukaista merkitystä elämälle multiuniversumissa.
Mitä
tietokoneella voi laskea ja mitä ei? Laskenta-teorian, ymmärtäminen alkaa
universaalin tietokoneen ymmärtämisestä.
Universaali tietokone on sellainen abstrakti olio, joka kykenee
laskemaan minkä tahansa laskutoimituksen, jonka jokin muu tietokone pystyy
laskemaan. Universaali tietokone kykenee myös laskemaan minkä tahansa
fysikaalisen esineen käyttäytymistä. Lisäksi tällainen kone voidaan rakentaa,
koska fysikaalisesti mahdollisten tilanteiden laskemiseen sopii fysikaalinen
esine (tai ainakin sen likiarvo).
Universaaliutta voidaan pohtia virtuaali- eli lumetodellisuuden luomisen avulla. Tällaisia virtuaalitodellisuuden simulaattoreita on esimerkiksi autokoulun ajosimulaattorit ja lentosimulaattorit. Lumetodellisuuden simulaattorin (vanhanaikaisen) toiminta on esitetty kuvassa
Universaaliutta voidaan pohtia virtuaali- eli lumetodellisuuden luomisen avulla. Tällaisia virtuaalitodellisuuden simulaattoreita on esimerkiksi autokoulun ajosimulaattorit ja lentosimulaattorit. Lumetodellisuuden simulaattorin (vanhanaikaisen) toiminta on esitetty kuvassa
Lumetodellisuuden
generaattori tuottaa siis sellaisia ärsykkeitä, jotka kokija havaitsee. Kokijan
havainnot voidaan jakaa kahteen eri ryhmään: ulkoisiin kokemuksiin ja sisäisiin
kokemuksiin. Ulkoinen kokemus on mielen ulkopuolella oleva asia, esimerkiksi
Jeesus-teipillä korjatun esineen havaitseminen. Sisäinen kokemus liittyy oman
mielen sisällä olevaan havaintoon, esimerkiksi hämmästys Jeesus-teipin
korjauskyvystä. Niinkuin jo aikaisemmin
todettiin, tietokoneen ollessa universaali sen tulisi kyetä laskemaan jonkin
fysikaalisen tilanteen aistihavainnot, mutta kyetäänkö kaikkia aistiharhoja
todella saamaan. Voiko esimerkiksi painottomuuden kokemuksen tehdä? Vastaus on
tietenkin että voi. Esimerkiksi erilaiset lääkkeet voivat saada aikaan vapaan
putoamisen tunteen. Kaikki fysikaalisesti mahdolliset aistihavainnot voidaan
siis saada havaitsijan kokemukseksi ja tätä esittää seuraava taulukko, jossa on
esitelty esimerkkien avulla lumetodellisuutta laskennallisesti rajoittavat
tekijät
Fysikaalisesti mahdollinen ympäristö
|
Fysikaalisesti mahdoton ympäristö
|
Loogisesti mahdottomat kokemukset
|
|
Ulkoiset kokemukset
|
Konsertissa oleminen
|
Kitara, basso ja rumpusoolossa
soittajan sormet tai kapulat ylittävät valonnopeuden
|
Alkuluvun tekijöihin jako
|
Sisäiset kokemukset
|
Konsertista nauttiminen
|
Kuulo-alueen ulkopuolisten äänten
kuuleminen
|
Tiedottomuuden kokeminen
|
Minkälainen
on fysikaalisesti mahdoton ympäristö tarkalleen? Se on ympäristö jonka fysikaaliset
lait kieltävät. Tällaista ympäristöä ei ole missään multiuniversumin osassa.
Loogisesti mahdoton tilanne on ristiriitainen missä tahansa multiuniversumin
osassa.
On
ymmärrettävä, että universaali tietokone ja sen ohjaama lumetodellisuuden generaattori
ovat kuitenkin vain lumetodellisuuden osa. Lume todellisuuden generaattorin
olennaisin osa on kokija. Generaattorin ja tietokoneen toiminta riippuu
paljolti siitä, että mitä kokija valitsee tehdä.
Huomaamme
laskennan palautuvan näin lumetodellisuuden erääksi muodoksi. Ajatellessamme
vaikkapa janaa, ymmärrämme sen nauhaksi jolla on jokin tilavuus, mutta
mielessämme ohennamme sitä tilavuudettomaksi. Matematiikasta tekee abstraktin
lumetodellisuuden kokijan havaintokyvyn karkeus. Matematiikka ei siis voi
riippua muusta kuin kokijasta, generaattorista ja tietokoneesta. Kokijan
havainnot ovat kuitenkin karkeita, generaattorin ominaisuudet ovat lähinnä
insinööritaitojemme kehityksen rajoittamia samoin kuin tietokone, mutta ne
kaikki ovat fysikaalisia olentoja joten viimekädessä fysiikka aiheuttaa
rajoitukset matematiikalle. Universaalius onkin multiuniversumin fysikaalisten
ominaisuuksien sisäisen symmetrian muoto.
Tältä
pohjalta saadaan laskentateorian universaalia tietokonetta kuvaava lause jota
kutsutaan fysikaalisia esineitä simuloiville abstrakteille tietokoneille Turingin
periaatteeksi:
On olemassa abstrakti universaali
tietokone, jonka ohjelmistossa on jokainen laskutoimitus, jonka fysikaalinen
esine voi suorittaa.
Jotta
periaate olisi voimassa, niin universaalin tietokoneen on oltava
rakennettavissa, mistä saadaan periaate toisiaan simuloiville fysikaalisille
tietokoneille Turingin periaate:
On mahdollista rakentaa universaali
tietokone, joka voi ohjelmoida suorittamaan jokaisen laskutoimituksen, jonka
mikä tahansa toinen fysikaalinen esine pystyy suorittamaan.
Tällöin
voidaan rakentaa universaaliin tietokoneeseen yhdistetty universaali
lumetodellisuuden generaattori, jolle on voimassa toisiaan tuottavien
lumetodellisuuden generaattoreiden Turingin periaate:
On mahdollista rakentaa
lumetodellisuuden generaattori, jonka ohjelmisto sisältää kaikkien muiden
fysikaalisesti mahdollisten lumetodellisuuden generaattoreidenohjelmistot.
Tällöin
jokainen fysikaalisesti mahdollinen ympäristö on simuloitavissa ja näin saadaan
Turingin periaate:
On mahdollista rakentaa
lumetodellisuuden generaattori, jonka ohjelmisto sisältää kaikki fysikaalisesti
mahdolliset ympäristöt.
Tästä
saadaan aivoillemme erilaisia lauseita joihin voimme tutustua, kun ymmärrämme
aivoja biologisesti.
Biologian
tehtävä on tieteessä selvittää fysiikkaa emergentimmällä tasolla elämään
liittyviä kysymyksiä. Mikä lopulta tekee elävästä elävän? Aristoteles ajatteli,
että maailmassa on kahdenlaista ainetta elävää ja ei elävää. Voimme ymmärtää,
että kuollut kissa ja <elävä> kissa ovat samaa ainetta, mutta silti vain
<elävä> kissa voi raapia ja metsästää hiiriä. Voimme siis helposti
ymmärtää, että Aristoteles oli väärässä, mutta ei aivan täysin, nimittäin hän
huomasi elämän olevan luonnon perusilmiö.
Missä
Aristoteles sitten meni vikaan? Aristoteles ei ymmärtänyt vielä molekyylejä,
joilla on kyky teettää itsestään kopioita. Näitä molekyylejä sanotaan
replikaattoreiksi. Yleisesti replikaattori on mikä tahansa sellainen asia joka
saa spesifit ympäristöt kopioimaan itseään. Tällaisia voivat olla geenejä,
kulttuuri geenejä eli meemejä tai tietokone viruksia. Elävien olentojen aine on
replikaattoreiden joukko. Kaikilla replikaattoreilla on erityinen koodi, joka toimii
ohjeena ympäristön kopioimiseen ja tämä koodi on aina koodin hahmojen A, C, G
ja T lista, jolla on tietty hahmojen järjestys ja pituus. Nämä hahmot ovat
eräänlaisia emäksiä. Käsittelemme seuraavaksi raplikaattoreita, jotka saavat
myös ympäristön kopioimaan itseään. Sanomme näitä raplikaattoreita aktiivisiksi
replikapaattoreiksi. Tällöin replikaattori vaikuttaa kausaalisesti
kopioitumiseensa, mutta kuinka vahvasti. Kutsumme replikaation kausaalisen
vaikutuksen määrää kopiointiinsa adaptaatioasteeksi. Tutkitaan seuraavaksi adaptaatioasteita.
Adaptaatioaste
on erittäin tarkka replikaation muodosta. Tällöin kvantifioinnissamme
adaptaatio aste riippuu replikaattorin todellisesta ja mahdollisesta
käyttäytymisestä suuressa todellisuudesta poikkeavien ympäristöjen joukossa. Tähän
törmäsimme jo lumetodellisuuden tuottamisen täsmällisyyden perustuvan kokijan
toimintojen koneessa aiheuttamiin reaktioihin ja tapa jolla kone ei reagoi
toimintoihin, joita käyttäjä ei tee. Replikaattoreita voidaan ajatella
lumetodellisuuden generaattorin ohjelmina.
Geeneillä on
myös kyky varastoida informaatiota ympäristöstä. Monien
rinnakkaismaailmankaikkeuksien joukossa on monia erilaisia ympäristöjä joissa
on erilaisia geenejä, Ympäristöjä joissa geenit ovat niin poikkeavia, että emme
ymmärrä näiden ympäristöjen geenejä geeneiksi ja ympäristöjä, joissa ei ole geenejä.
Tällöin voi käydä niin, että jokin geeni on toisessa maailmankaikkeudessa informaatiota
kuljettava ja ympäristöstä riippuvainen ja toisessa maailmankaikkeudessa sama
geeni on satunnainen eikä kykene ympäristössään replikoitumaan. Tämän esitän
kuvassa
Näin
ymmärrettynä elämä Turingin periaatteen mukaisesti on lumetodellisuuden
ilmentymä. Tässä kokijan vaikutus lumetodellisuuteen ratkaisee joitain
arkijärjellä perin mahdottomasti hahmoteltavia käytännön asioita joihin
tutustumme seuraavassa kirjoituksessa.
Henrik Villanen
Lähde: David Deutch. Todellisuuden rakenne. 1997